Syksy tulee

Syksy tulee
Ruskan väreissä

maanantai 29. elokuuta 2011

Purjelaivat Tall Ships Regatta 2011

Turussa järjestettiin suuri Regatta, Itämeren ja Turun kulttuuripääkaupunki vuoden kunniaksi.Purjelaivoja oli isoja sekä pienempiä, ihmisiä oli liikkeellä runsaasti, nähtävää riitti, Luvialta oli kahvelikuunari Helena myös mukana, vaikka ei osunut minun silmään. Alukset olivat kyllä numeroitu, kaikkien alusten numeroita ei nähnyt, Regatan tapahtuma alue alkoi Martinsillalta Aurajoen molemmin puolin jatkuen Viking linen terminaaliin ja Wärtsilän entiselle telakalle.
Dar Mlodziezy Puola
Museolaiva Sigyn Suomi



tiistai 23. elokuuta 2011

Ulvilan Liikistö

Pyöräretki Ulvilan Liikistöön.
Muinaisen kirkon perustukset





Muinoin tämä kumpu on ollut saari ja kivivallein varustettu kauppapaikka.Ragvaldan Liikistö kirkkoineen. Hautausmaineen ja käräjäkivineen. Kun Ulvila sitten erotettiin Kokemäestä itsenäiseksi seurakunnaksi v. 1310. Turun piispa Ragvald II määräsi jo v. 1311. Että tänne oli rakennettava uusi kirkko kivestä. Perustusta tehtiin vanhan kirkon ympärille, mutta työ keskeytettiin Liikistön vesien madaltumisen vuoksi, Piispa Pentti antoikin antoikin v. 1332 käskyn Ulvilan kirkon rakentamisesta sen nykyiselle paikalle. 350 vuotta Ragvald II määräystä myöhemmin Ulvilan kunta ja seurakunta pystyttivät vanhan kirkon alttarin kohdalle ristin, vapahtajamme ja kristinuskon tunnuksen.

Alue on nykyään rauhoitettu muinaismuisto ja luonnonsuojelualueeksi.
Käräjäkivet









sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kansanmusiikki festivaali

Pori Folk kansanmusiikki festvaalia on vietetty useana päivänä, tanssiryhmiä on ollut Unkarista, Venäjältä, sekä kotimaasta.
Unkarilainen tanssiryhmä


Soitinyhtyeitä erilaisilla soittimilla, on useita, perinteiset harmonikka yhtyeet, kitara ja puhallin yhtyeitä. Konsertteja on ollut joka makuun,kulttuuri talossa järjestettiin parin päivän kurssi soitinten rakentamisesta.
Kotimainen Parittomat tanssiryhmä


Vanhainkodeissa järjestettiin konsertteja ympäri kaupunkia,tänää sunnuntaina on päätöskonsertti Teljan kirkossa, jossa esiintyy mm. virolainen Heinavanker yhtye.
Venäläinen tanssiryhmä May

Lapsitanssijat Venäjä

torstai 18. elokuuta 2011

Pyöräretkiä

Tämä kesä on mennyt lähiseutu retkeilyssä, Mäntyluoto, Ulvila, Noormarkku ja tänään Pihlava. Ilmat ovat suosineet pyöräilyä,Ulvilassa on tullut käytyä useamman kerran, Pyhän Olavin kirkko on ollut päivisin auki,kun se toimii tiekirkkona, vanhoja esineitä on paljon sekä opas paikalla.
Kirkon ovet avoinna



Porissa ja lähiympäristössä on hyvät pyörätiet,ei tarvi autojen seassa polkea, aina löytyy huoltoasema johon voi poiketa kahville, esim: Ulvilassa on leipomo ja kahvila samassa paikassa just leivottua pullaa hyvältä maistuu.

Ajan liekki Pihlavan terveysaseman edustalla



Suomen kesä on ollut ihana, toivotaan jotta jatkuisi vielä jonkin aikaa, ei meille kesän lämpöä liikaa suoda,pian koittaa aika kun saadaan istua pirtissä.


Harjunpään joki Ulvilassa